I Nimi, kotipaikka ja tarkoitus
1) Yhdistyksen nimi on Doctoral Researcher Association of Tampere ry. Yhdistyksen epävirallisena lyhennyksenä käytetään nimeä DRAFT.
2) Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.
3) Yhdistyksen työkieli on englanti.
4) Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää Tampereen yliopiston väitöskirjatutkijoita, jatko-opiskelijoita ja tutkijatohtoreita (eng. post-doctoral researchers), parantaa edellä mainittujen vapaa-ajan toimintaa, kehittää ja ylläpitää heille verkostoa, edustaa jäseniä Tampereen Ylioppilaskunnan (TREY), Tampereen yliopiston, Tekniikan Akateemisten (TEK) ja muiden väitöskirjatutkijoille tärkeiden yhdistysten toiminnassa. Tämän lisäksi yhdistys voi tehdä yhteistyötä muiden kansallisten väitöskirjatutkijayhdistysten kanssa.
5) Edellä mainittujen tarkoitusten toteuttamiseksi yhdistys voi esimerkiksi: tehdä yhteistyötä opiskelijayhdistysten, ylioppilaskunnan, Tampereen yliopiston kansainvälisen liikkuvuuden palveluiden ja opintopalveluiden, muiden Suomen korkeakoulujen, voittoa tavoittelemattomien yhdistysten, ja Suomen yritys- ja liiketoiminnan kanssa; järjestää opiskeluun ja työelämään liittyviä sekä virkistys- ja opintomatkoja, kokouksia, seminaareja, tapaamisia, ryhmäkeskusteluja ja muita tapahtumia; tiedottaa yhdistyksen järjestämistä tapahtumista ja julkaista lehteä.
6) Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja, solmia sponsorointisopimuksia, teettää talkootyötä, järjestää myyjäisiä, huvitilaisuuksia, muita tapahtumia ja arpajaisia harjoittaa toimintaan liittyvää julkaisutoimintaa, sekä kerätä jäsenmaksuja ja osallistumismaksuja. Yhdistys voi omistaa toiminnan kannalta tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä myydä mainostilaa.
II Jäsenet ja maksut
7) Yhdistyksen jäseniä ovat varsinaiset jäsenet, alumni-, kannatus- sekä kunniajäsenet.
8) Varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä kuka tahansa Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija, jatko-opiskelija, tutkijatohtori tai projektitutkija, joka on kiinnostunut yhdistyksen toiminnasta, hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt, sekä maksaa yhdistyksen liittymismaksun ja jäsenmaksun. Liittymismaksun ja jäsenmaksun suuruudesta päättää yhdistyksen kokous.
9) Entinen varsinainen yhdistyksen jäsen voi liittyä yhdistyksen alumnijäseneksi maksamalla alumnijäsenmaksun.
10) Kannatusjäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö tai yhteisö, joka haluaa tukea yhdistyksen toimintaa ja maksaa yhdistyksen liittymis- ja kannatusjäsenmaksun.
11) Yhdistyksen hallitus hyväksyy sekä varsinaiset, alumni- että kannatusjäsenet.
12) Yhdistyksen kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kolme neljäsosan (3/4) ääntenenemmistöllä kutsua henkilön, joka toiminnallaan tai erittäin merkittävällä teollaan on huomattavasti edistänyt yhdistyksen pyrkimyksiä.
13) Kunniajäsenten ehdottaminen tapahtuu yhdistyksen hallituksen tai vähintään 15 yhdistyksen varsinaisen jäsenen toimesta.
14) Mikäli yhdistyksen jäsen eroaa tai luopuu jäsenyydestään, hänen on maksettava velkansa yhdistykselle ja palautettavaa hallussaan oleva yhdistyksen omaisuus. Mikäli jäsen itse eroaa, jäsenmaksua ei voi periä takaisin.
15) Yhdistyksen jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä jättämällä kirjallisen ilmoituksen yhdistyksen hallitukselle tai sen puheenjohtajalle. Henkilö voi ilmoittaa eronsa myös yhdistyksen kokouksessa, jolloin se merkitään pöytäkirjaan.
16) Yhdistyksen varsinainen jäsen on velvoitettu maksamaan vuotuisen jäsenmaksun yhdistykselle jokaisena kalenterivuotena (1.1.-31.12.). Jäsenmaksun suuruudesta päätetään joka vuosi yhdistyksen syyskokouksessa.
17) Yhdistyksen kannatusjäsenet ovat velvollisia maksamaan kannatusjäsenmaksun yhdistykselle jokaisena kalenterivuotena. Kannatusjäsenmaksu päätetään joka vuosi syyskokouksessa.
18) Yhdistyksen kunniajäsenten ei tarvitse maksaa jäsenmaksua.
19) Yhdistyksen hallitus voi erottaa jäsenen mikäli: hän ei ole täyttänyt velvoitteitaan, joihin hän on lupautunut yhdistykseen liittyessään; tai hän ei täytä enää jäsenyyden ehtoja, jotka mainitaan laissa tai yhdistyksen säännöissä.
20) Mikäli yhdistyksen jäsen, alumnijäsen tai kannatusjäsen ei ole suorittanut jäsenmaksuaan maaliskuun loppuun mennessä, katsotaan jäsen eronneeksi.
21) Yhdistyksen kokous voi erottaa jäsenen, mikäli hän on toiminnallaan merkittävästi vahingoittanut yhdistystä joko ulkoisesti tai sisäisesti. Tällöin asiasta on mainittava kokouskutsussa. Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle on varattava tilaisuus selityksen antamiseen asiassa.
22) Hallitus voi kieltää jäsentä osallistumasta yhdistyksen tapahtumiin, mikäli kyseinen henkilö on vahingoittanut yhdistystä käytöksellään tai teoillaan ja siten tehnyt yhdistyksen toiminnasta vaikeampaa tai yhdistyksen edustajana hän on vahingoittanut yhdistyksen mainetta. Ennen päätöksen tekemistä asianomaiselle on varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta sekä antaa selityksensä sellaisista vaatimuksista ja selvityksistä, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun.
23) Yhdistys pitää jäsenistään jäsenluetteloa, josta ilmenee kunkin jäsenen täydellinen nimi, kotipaikka ja koulutusaste.
III Yhdistyksen kokoukset
24) Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle yhdistyksen hallitus. Yhdistyksen kokouksia ovat kevätkokous, syyskokous ja ylimääräiset yhdistyksen kokoukset.
25) Kevätkokous on pidettävä toukokuun loppuun mennessä ja koskien yhdistyksen edellistä toimikautta on siinä ainakin: käsiteltävä toimintakertomus; käsiteltävä tilikertomus ja tilinpäätös; kuultava toiminnantarkastajien lausunto; sekä päätettävä toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä vastuuvapauden myöntämisestä edellisen toimikauden hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.
26) Syyskokous on pidettävä kevätkokouksen jälkeen, mutta viimeistään joulukuun loppuun mennessä, ja koskien yhdistyksen seuraavaa toimikautta on siinä ainakin: valittava hallituksen puheenjohtaja ja muut hallituksen jäsenet; valittava toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja; päätettävä varsinaisten sekä kannatus- ja alumnijäsenten vuotuisten jäsenmaksujen ja liittymismaksun suuruudesta käsiteltävä talousarvio ja toimintasuunnitelma.
27) Yhdistys kokoontuu ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen, mikäli yhdistyksen hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai mikäli yksi kymmenesosa (1/10) tai vähintään kymmenen (10) yhdistyksen äänioikeutettua jäsentä sitä vaatii kirjallisesti yhdistyksen hallitukselta. Näistä kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa yhdistyksen kokous tulee järjestää kymmenen arkipäivän kuluessa kirjallisen vaatimuksen saapumisesta hallitukselle.
28) Yhdistyksen kokouksista tulee ilmoittaa yhdistyksen virallisella tiedotuskanavalla vähintään viisi (5) arkipäivää ennen yhdistyksen kokousta. Esityslista täytyy liittää kokouskutsuun.
29) Yhdistyksen kokous on päätösvaltainen, jos se on yhdistyksen sääntöjen mukaisesti koolle kutsuttu.
30) Yhdistyksen kokouksissa äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia ovat yhdistyksen varsinaiset jäsenet. Muilla jäsenillä on vain läsnäolo- ja puheoikeus kokouksissa. Valtakirjalla ei saa äänestää.
31) Yhdistyksen kokouksissa valitaan kokouksen pöytäkirjojen tarkastajiksi kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, joiden tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä. Tarkastus on tehtävä viimeistään kahden viikon kuluttua kokouksesta.
IV Päätöksenteko ja vaalit
32) Ellei säännöissä toisin mainita, päätökset yhdistyksen kokouksessa tehdään ehdottomalla ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
33) Äänestyksessä käytetään avointa äänestystä, ellei vähintään kaksi (2) kokouksessa läsnä olevaa äänioikeutettua jäsentä vaadi suljettua äänestystä.
34) Jos käsiteltävästä asiasta on annettu useita päätösehdotuksia, noudatetaan puheenjohtajan päättämää soveltuvaa äänestysjärjestystä. Kokouksen puheenjohtaja antaa äänestystä täsmentävät ohjeet ennen äänestyksen suorittamista.
35) Milloin vaalissa on valittavana vain yksi henkilö, on hänen saatava vähintään puolet (1/2) annetuista äänistä. Mikäli ensimmäisellä kierroksella kukaan ei ole saanut ehdotonta äänten enemmistöä, suoritetaan uusi vaali kahden (2) ensimmäisessä äänestyksessä eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä.
36) Mikäli vaaleissa on valittavana useita henkilöitä, toimitetaan vaalit siten, että äänestyslipukkeeseen kirjoitetaan korkeintaan niin monta nimeä kuin on täytettäviä paikkoja. Jokainen lipukkeessa mainittu henkilö saa yhden äänen. Valituiksi tulevat eniten ääniä saaneet ehdokkaat.
37) Annettujen äänien lukumäärää laskettaessa ei oteta huomioon: äänioikeutettuja, jotka eivät ole äänestäneet, koska eivät saapuneet kokoukseen; äänioikeutettuja, joilta puuttuu muodollinen äänioikeus ko. kokouksessa tai asiassa; äänestyslipukkeita, jotka ovat hylättyjä.
V Hallitus ja toimihenkilöt
38) Yhdistyksen toiminnasta vastaa kalenterivuodeksi valittu hallitus. Hallituksen muodostavat puheenjohtaja ja kahdesta seitsemään (2-7) muuta jäsentä. Hallituksen jäsenten tulee olla yhdistyksen varsinaisia jäseniä valituksi tullessaan.
39) Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan ja nimittää toimenkuvat valitun hallituksen muille jäsenille.
40) Hallituksen tehtävänä on: johtaa yhdistyksen toimintaa, edustaa yhdistystä sekä hoitaa yhdistyksen taloutta ja omaisuutta; valmistella yhdistyksen kokouksessa esille tulevat asiat ja toimeenpanna niissä tehtävät päätökset; laatia yhdistyksen toimintakertomus ja tilinpäätös sekä ehdotukset toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi; kutsua koolle yhdistyksen kokoukset; tehdä päätöksiä muista yhdistystä koskevista asioista, joita ei ole määritelty ja jotka päätetään yhdistyksen kokouksessa; ja hyväksyä uudet jäsenet.
41) Hallituksen kokouksen kutsuu koolle hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Tavasta, jolla kokoukset kutsutaan koolle, päättää hallitus. Hallituksen kokous on kutsuttava koolle, kun vähintään kaksi hallituksen jäsentä vaatii sitä.
42) Yhdistyksen hallitus on kokouksessa päätösvaltainen, jos kokouksesta on ilmoitettu hallituksen päättämällä tavalla, ja läsnä on vähintään puolet hallituksesta, mukaan lukien puheenjohtaja, tai puheenjohtajan poissa ollessa varapuheenjohtaja.
43) Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä yhden hallituksen jäsenen kanssa.
44) Yhdistyksen hallitus voi myöntää yhdistyksen nimenkirjoitusoikeuden yhdistyksen varsinaiselle jäsenelle yksin.
45) Yhdistyksen hallitus voi erityisiä tehtäviä varten asettaa määräaikaisia toimikuntia tai toimihenkilöitä, kuitenkin vain hallituksen toimikauden ajaksi. Näihin toimiin voidaan tarvittaessa nimetä myös yhdistyksen ulkopuolinen henkilö. Yhdistyksen hallitus voi antaa toimikuntien ja -henkilöiden toimintaan liittyviä sääntöjä ja määräyksiä.
46) Perustelluista syistä yhdistyksen kokous voi vapauttaa hallituksen jäsenen tai asettamansa toimihenkilön ja hallituksen kokous hallituksen asettaman toimihenkilön tehtävästään kesken toimikauden, jolloin kokouskutsussa on mainittava asiasta. Tehtävästä vapautetun henkilön tilalle voidaan tarvittaessa valita uusi henkilö jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
VI Hallinto ja talous
47) Yhdistyksen toimi- ja tilikausi on kalenterivuosi. Yhdistyksen hallintoa ja taloutta valvoo toiminnantarkastaja. Toiminnantarkastajilla on läsnäolo- ja puheoikeus yhdistyksen ja hallituksen kokouksissa, joissa käsitellään heidän tehtäviinsä liittyviä asioita.
48) Tilinpäätösdokumentit ovat toimitettava toiminnantarkastajalle viimeistään neljä (4) viikkoa ennen kevätkokousta, tai hänen niin pyytäessä. Toiminnantarkastajan tulee antaa lausuntonsa hallitukselle viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen kevätkokousta.
VII Erikoismääräykset
49) Yhdistyksen tunnuksista ja merkeistä päättää yhdistyksen kokous.
50) Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä, jos muutosesitys on hyväksytty vähintään kolmen neljäsosan (3/4) äänienemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi (2) viikkoa. Muutosesitys on mainittava kokouskutsussa. Muutosesityksen voi tehdä hallitus tai kymmenen (10) yhdistyksen varsinaista jäsentä kirjallisena hallitukselle. Varsinaisten jäsenten tekemä ehdotus on käsiteltävä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa.
51) Yhdistys purkautuu, jos yhdistyksen kokous tekee siitä päätöksen viiden kuudesosan (5/6) ääntenenemmistöllä kahdessa (2) peräkkäisessä kokouksessa, joiden väli on vähintään yksi (1) kuukausi. Purkamisesitys on mainittava kokouskutsussa.
52) Yhdistyksen purkauduttua tai jouduttua lakkautetuksi luovutetaan sen varat Tampereen ylioppilaskunnalle (TREY) käytettäväksi näiden sääntöjen 4 §:n mukaiseen tarkoitukseen. Mikäli Tampereen ylioppilaskuntaa ei ole tai se on sulautunut toiseen oikeushenkilöön, luovutetaan yhdistyksen varat 4 §:n mukaiseen tarkoitukseen jälkimmäisen purkamisesta päättäneen kokouksen määräämälle taholle.
53) Sääntömuutos tai purkamispäätös tulee voimaan, kun se on merkitty yhdistysrekisteriin.
54) Nämä säännöt astuvat voimaan, kun ne merkitään yhdistysrekisteriin.